20.4.2011

Ensimmäiset naksahdukset kuuluvat melkein pimeästä. Kello on kolme, soitimen valtias aloittaa varhain. Hetken päästä hämärän seassa alkaa näkyä liikettä. Vähässä valossa musta purjehtija näyttää jättimäiseltä, eikä se pieni ole oikeastikaan. Kauan sen ei tarvitse naksua yksin. On kuin näppäilijä saisi kaiun, ja toisen. Varttia vaille neljä aamulla äänessä on seitsemän metsoukkoa hehtaarin kokoisen rämeellä ja sen laidalla olevalla pienellä kummulla. Jossain jo hiotaan, toisiaan sivuavien ukkojen uhkaava röhinä kertoo, että tänään otetaan vielä yhteen.

Hulmahdus, on kuin jotain suurta putoaisi alas. Hyppy. Yhtäkkiä kummun laidalla pamahtaa. Kaksi äijää ei selvinnyt sivuuttamaan toisiaan vaan niiden pitää ottaa yhteen. Lyöntejä siipispankolla, iskuja nokalla, hetkessä tilanne on ohi, molemmat purjehtivat omalle puolelleen.

Puun latvasta laskeutunut koppelo vetää kaikki soitimen seitsemän ukkoa samalle aarille. Koppelo kävelee maassa pari minuuttia ja lentää rämemännyn latvaan saatuaan soitimen valtiaasta liian innokkaan seuraajan. Vielä ei ole aika.

Aurinko nousee korkeammalle, soidin hiljenee reunoiltaan alkaen. Koppelo lentää pois. Valtias jää soimaan viimeisenä ja vihaisimpana. Pääsen lähtemään kuvauskojun suojassa niin että se jatkaa soimistaan.